maanantai 31. joulukuuta 2012

we only know what we see

Ihan reippaasti jäätiin vielä tämän vuoden puolelle! Tässä siis sitä joulupostausta, olkaas hyvä!

Eli meidän jouluperinteenä on, että koko lähisuku kerääntyy äitin vanhempien luokse aattona, missä ensin syödään ja sitten joulupukki tulee jakamaan lahjat
(kunhan on ensin leikitty pukin kanssa, jee).

Tämä joulu oli hieman poikkeava. Veli ja äiti toimivat joulupukin apureina ja isi oli koko aaton töissä, joten aamupäivällä oltiin vain siskon ja koirien kanssa kotosalla, mistä viiden aikoihin lähdettiin mummolaan kun äiti ja veli olivat saaneet pukkeilun loppuun.

Otettiin koirat messiin, ne pääsi riehumaan mummon ja vaarin koiran kanssa, kuten ekasta kuvasta näkyy. Tällä kertaa me oltiin alkuillasta ainoita, jotka oli paikalla, sillä yksi äitin siskoista perheineen (ne mun ihanat serkkutytsyt) päätti viettää tän joulun kotona ja toinen sisko oli vasta matkalla. Ruokailtiin ja sitten jaettiin lahjat meidän oman joulupukin apurin toimesta, hihi.

Tossa lopuksi niitä mun lahjoja kuvattuna karvasella matolla, kiitti vaan piskit.
kreisit hurtat ja vaarin koristelema joulukuusi, ai että!




pukki :)

WOHOO!

myös joku toinen oli vähän intona..

tangle teezer, jotta saisin tän reuhkan kesytettyä



no siis.. tässä ainakin tavoitetta sit ens vuodelle?

lisää reuhkan kesytystä



Joo, siis tässä on pelkkä paperi. Eräästä oli eri hauskaa paketoida mulle pelkkä paperi, missä oli tollanen kuva tikashyllystä, mitä olin toivonut! Saan sen kyllä, mutta se on vielä matkalla! Valkoisena tosin.. :)


Siinäpä se!
Nyt olis vielä pari postausta rästissä.. Käytiin lauantaina Sellossa ja tänään Ikeassa, joten ajattelin esitellä vähän ostoksia :) ja se saakelin uusi vuosi-postauskin..
Koitin kovasti pähkäillä, että mitä voisin luvata, mutta vaikuttaa siltä, että taidankin tehdä koosteen tästä vuodesta ja pohtia pari juttua, mitä seuraavana vuonna voisin yrittää tehdä toisin ettei vaan liikoja mene lupaamaan.. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti